Versopartio täyttää ensi vuonna pyöreät 90 vuotta. Juhlavuoden kohokohta on Versojen suurleiri Pleissi19, joka järjestetään Padasjoella 26.7.–3.8.2019.

Leirinjohtaja Miika Huovinen kuuluu Joensuun vapaaseurakuntaan ja toimii Joensuun Haka-Versojen lippukunnanjohtajana.

– Olen osallistunut perheeni kanssa kolmelle viimeiselle versosuurleirille, ja viimeisimmällä minua pyydettiin seuraavan leirin johtajaksi. Leirit ovat olleet mahtavia kokemuksia ja haluan olla tuomassa oman panokseni yhteisen hyvän eteen, Huovinen sanoo.

Suurleiri ei synny hetkessä

Reilun viikon kestävän suurleirin suunnittelu ja valmistelu vie vuosia. Huovinen otti leirinjohtajan pestin vastaan kesällä 2016, jolloin aloitettiin sopivan leiripaikan metsästys. Lopulta voittajaksi selviytyi Taruksen leirialue Padasjoelta. Laaja leirialue on tasaista kangasmaastoa, mikä helpottaa leiriytymistä ja mahdollistaa monenlaiset aktiviteetit. Alueella on myös keittiötilat ja jonkin verran sisämajoitustilaa niille leiriläisille, joille telttamajoitus ei sovi. Yksi huono puoli leiripaikassa kuitenkin on:

– Yhtenä ehtona leirinjohtajuudelleni itäsuomalaisena oli, että leirialue valitaan lähiseudultani. Lopputulema on, että leirialueelle on kotioveltani 400 km, Huovinen toteaa.

Pleissin valmistelu vaatii paljon aikaa ja jotain siihen liittyvää tekemistä on melkein joka päivä, mutta onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin.

– Vastuullani leirinjohtajana on yleisjohtaminen, ja minulla on apuna mahtava seitsemän hengen staabi, Huovinen kertoo.

Haastavaa leirin suunnittelusta tekee se, ettei osallistujamäärästä ole vielä varmuutta. Versojen edellisellä suurleirillä oli hieman yli 400 osallistujaa, mikä on tavoitteena myös ensi kesänä.

– Nyt meillä on suuri leirialue ja puitteet isolle leirille. Laitetaan siis kädet ristiin, että saisimme paljon leiriläisiä mukaan Pleissille, Huovinen kehottaa.

Versojen lisäksi leirille ovat tervetulleita myös muut partiolaiset tai muuten vain partiotoiminnasta kiinnostuneet ihmiset vauvasta vaariin. Pleissille odotetaan kansainvälisiä vieraita myös Versojen pohjoismaisista, virolaisista ja saksalaisista sisarlippukunnista.

Teemoina ruoka ja rakentaminen

Suurleireillä ruoat tarjoillaan yleensä keskuskeittiöllä, mutta Pleissillä vartioleiriläiset valmistavat ison osan aterioistaan itse leirikeittiöissä omissa alaleireissään.

Perinteisempien leiriporttien sijaan jokainen alaleiri suunnittelee ja toteuttaa oman metroaseman. Lippukuntien ennakkotehtävänä on rakentaa oma metrojuna, joka liikennöi leirin aikana eri asemien välillä.

Yksi koko leirin tärkeimmistä tavoitteista on pitää esillä Raamatun sanaa ja tuoda evankeliumia kaikkien leiriläisten kuulolle.

– Pleissi tarkoittaa pujosta, jossa säikeet nivoutuvat yhteen luoden vahvan kokonaisuuden. Tästä kumpuaa hengellisen kasvatuksen ydin: me emme vain ole yhdessä, me olemme yhtä. Hengellinen kasvatus nivoutuu vahvasti osaksi leirin teemoja ja ohjelmaa. Leirin teemat ruoka ja rakentaminen korostavat yhdessä tekemistä, palvelemista ja auttamista. Hengellinen kasvatus on myös tärkeä osa leirin jokapäiväistä ohjelmaa aamun raamattutuntien, iltahartauksien ja leirikirkkojen muodossa. Tavoitteenamme on oppia elämään yhdessä ja rakastamaan lähimmäisiämme arkisen tekemisen keskellä.

Leiri-ilmoittautuminen on alkanut

Pleissille voi ilmoittautua leirin verkkosivulla www.pleissi19.fi. Leirinjohtaja kannustaa kaikkia kiinnostuneita lähtemään mukaan.

– Suurleirikokemukset muistetaan läpi elämän. Partioleirillä kukaan ei jää yksin ja olosuhteet Pleissillä ovat sellaiset, että vaikka leirikokemusta ei olisikaan takana, niin mukana pärjää varmasti.

Jos leiri-ilmoittautuminen uhkaa jäädä heikon taloudellisen tilanteen vuoksi, kannattaa ottaa yhteyttä leirin johtoon.

– Olemme saaneet jo muutamia leirikummeja, jotka haluavat mahdollistaa rahallisella tuella kaikkien halukkaiden osallistumisen leirille. Olemme todella kiitollisia jo mukaan ilmoittautuneille leirikummeille ja tuleville sellaisille, Huovinen kertoo.

– Nähdään Pleissillä!

Teksti: Anna Hyrsky.
Julkaistu Suomen Viikkolehdessä marraskuussa 2018.